Choctaw Brave 1977-2008
Choctaw Brave oli lahjakas
2-vuotias. Sillä ajettiin 2-vuotiaana 24 starttia, joista se oli 18
kertaa kolmen joukossa. Voittoja kertyi 6 kpl.
Kahdeksankymmentäluvulla
ajettiin useinkin pari lähtöä viikossa eli sama määrä kuin nykyisin
kuukaudessa. Chokki oli Amerikan viiden parhaan 2-vuotiaan joukossa. Se
periytti tätä samaa varhaislahjakkuutta varsoihinsa.
Kolmevuotiaana startteja tuli
sama määrä eli 24. Voittoja ei enää tullut, mutta totosijoja kuitenkin 5
kpl.
Chokille tuli vaivoja ja
kinnerkin jäi Pompanossa karsinan oven väliin. Siitä tuli vihainen ja
sitä pidettiin pimeässä karsinassa, jotta se olisi ollut rauhallisempi.
Kilpailu-ura lopetettiin ja oriin omistajat päättivät myydä sen.
Se myytiin huutokaupassa
kolmenkymmenenviidentuhannen taalan hintaan. Esa Lahtinen huusi oriin
Juhani Lagerstamille. Hintaan vaikutti alentavasti se, että Chokki oli
yksikiveksinen eli riggling. Jussi osti sen pelkästään omille
tammoilleen, sillä yksikiveksistä ei ollut mahdollista saada Suomessa
kirjoihin muuta kun jälkeläisnäyttöjen perusteella.
Chokki tuli suomeen marraskuun
hämärässä vuonna 1981. Siihen aikaan hevoset laitettiin muutamaksi
viikoksi karanteeniin. Chokki vietti tuon ajan Laukon kylmässä ja
ankeassa karanteenitallissa, jota myös pumppukopiksi sanottiin.
Karanteeni loppui ja omistaja
halusi nähdä kuinka ori ravaa kärryistä ja mietti samalla varmasti
kilpailu-uran jatkoa. Chokki oli toista mieltä ja heittäytyi
postilaatikon kohdalla pitkäkseen eikä suostunut jatkamaan matkaa.
Vahingosta ei pahemmin viisastuttu, sillä vuotta myöhemmin sillä
lähdettiin vetämään Porin oriravien esittelyä. Kartanon valmentaja Pekka
Yli- Houhala sai tämän miellyttävän tehtävän hoitaakseen. Lopputulos oli
se että, ori pullasi hulluna Porissa kolme kilometriä eikä Pekka voinut
sille yhtään mitään. Automatkalla Porista Laukkoon se päätti mennä koko
matkaksi pitkäkseen eikä suostunut koko matkalla nousemaan ylös. Tämä
oli viimeinen kerta kun sillä ajettiin kärryistä sekä viimeinen kerta
kun se oli autossa.
Vuonna 1982 sillä astutettiin
9 tammaa, joista syntyi 7 varsaa. Astutukset tapahtuivat ns. normaalilla
menetelmällä eli keinosiemennystä ei käytetty. Laukon eläinlääkärinä
toimi Chokin uran alusta asti Matti Mäkilä, joka siirtyi eläkkeelle
samana vuonna Chokin kanssa eli runsaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin.
Matti hoiti siittolaeläinlääkärityön lisäksi kunnanlääkärin työn.
Työmäärä oli nyt ajateltuna yhdelle ihmiselle täysin mahdoton, koska
alkuvuosina ei ollut esim. siirtoja lainkaan. Samalla Matti joutui
opettamaan minulle lähes kaikki asiat, koska olin täysi noviisi näissä
hommissa ja häiritsin Mattia alkuvuosina jatkuvasti soitoillani. Jos Chokki
on minun silmissäni legenda niin sitä on Mattikin.
Talvella 1983 eläinlääkäri
Henna Kaukinen katseli Chokkia sen ollessa käytävällä ja totesi, että
toinen kiveshän on pudonnut ja ori on mahdollista saada yleiseen
astutukseen. Todennäköisesti oli käynyt niin, että kun se oli hypännyt
tamman selkään oli toinen kives poksahtanut alas.
Ori hyväksyttiin viralliseen
astutukseen vuonna 1983 jolloin se sai 68 tammaa. Samalla päädyttiin
keinosiemennykseen joka siihen aikaan oli varsin uutta. Olin
opintomatkalla Amerikassa talvella 1983 ja toin uudet ideat Suomeen.
Oriin ensimmäinen hoitaja Veikko Leinonen irtisanoutui ja minusta tuli
Chokin hoitaja. Hoitosuhde on jatkunut nyt 25 vuotta ja on ollut upeaa
aikaa.
Ensimmäisestä ikäluokasta
syntyi heti kriteriumvoittaja Chark Laukko, varsatähti Cleopatra Laukko,
Chuck Laukko, Kuopio Stakes voittaja Citizen Laukko sekä täysin
toimimaton Cathy Laukko, josta myöhemmin tuli loistoperiyttäjä. Tie
tähtiin oli luotu.
Toinen ikäluokka oli Laukon
mahtava D-ikäluokka joka voitti oikeastaan kaiken mahdollisen. Kolmannen
ikäluokan tärkein hevonen ravijalostuksellemme oli Hanna Crown joka
jätti loistavan Louise Laukon.
Vuonna 1992 Chokki astui
suurimman ikäluokkansa eli 177 tammaa, josta syntyi 129 varsaa. Tulos on
huikea, koska sen sperma ei ollut koskaan järin hyvää. Kymmenen vuoden
ajan hyppyytimme sen kesäkuukausina joka päivä. Tällä tavalla saimme
sperman riittämään paremmin. Chokilla ei ollut koskaan vapaapäivää,
mutta ei ollut meilläkään. Parhaina vuosinaan se olisi varmasti saanut
500 tammaa jos kaikki olisi voitu ottaa.
Choctaw Brave on antanut
Suomen raviurheilulle paljon tähtiä. Laukon kartanolle se antoi
taloudellisen mahdollisuuden harjoittaa hevoskasvatusta. Parempaa
hevosta ei ihminen voi omistaa.
Choctaw Braven selkä kipeytyi
vuoden vaihteen jälkeen ja se siirtyi hevosten taivaaseen kauniina
talvipäivänä 18.2 2008. Se on haudattu omaan tarhaansa jossa se vietti
lähes koko pitkän ja onnellisen elämänsä.
Isäämme kiittäen mm.
Houston Laukko 11,0 1236781e
Isla J Brave 11,3 821862e
Indian Silver 11,4 703893e
Count Go 11,7 529554e
Noa Savoy 11,8 391220e
Jonas Laukko 11,7 356696e
Arctic Star 12,8 346793e
Obelix Laukko 12,1 292071e
Sekä lukuisa joukko sitä
arvostavia ihmisiä ja hevosia.
